På svenskaIn English
Pienennä Suurenna
Pointti
Tänään on perjantai 18.5.2012

Sillanalusrock


SU 21.8.2011 klo 15-19:30

Pesäpallostadionilla

Reckless Love, Mikael Gabriel,

Sokk1, Mortua,

Opintien koulun bändit


Sillanalusrock on vuodesta 1988 järjestetty ilmainen musiikkitapahtuma.


Nimensä se on saanut alkuperäisestä järjestämispaikastaan, joka oli kirjaimellisesti sillan alla. 


Tapahtuma sai alkunsa kun Loimaalle päätettiin rakentaa ohikulkusilta  nykyisen citynuokkarin pihan yli.  Eräässä kokouksessa joku ehdotti että eiköhän rokata silta ja siitä se sitten lähti.


Sillanalusrock järjestetään perinteisesti sunnuntaitapahtumana elokuussa koulujen alettua. Näin tarjotaan kaikenikäisille paikallisille katsojille mahdollisuus kuulla livenä suomalaisen tähtitaivaan esiintyjiä.


Sillanalusrockin esiintyjäkaarti on ollut mittava. Ensimmäisen Eppujen esiintymisen jälkeen lavalle on noussut nimekkäitä artisteja. Samalla paikalliset yhtyeet ovat saaneet esiintymiskokemusta ja tuntumaa tapahtumaesiintymiseen.


Tarkoituksena on jakaa ihmisille paikallista ja kansallista musiikkia jonka genret vaihtelevat popista, heviin ja hoppiin!


Katsojaennätys saatiin ensimmäisenä vuonna, jolloin Eput olivat esiintymässä -88, huimat 3 000 henkilöä oli rokkaamassa sillan alla.


Kävijämäärä vaihtelee pääesintyjän mukaan ja porukasta on vaikeaa pitää kirjaa, sillä alue on laaja ja sinne ei myydä/jaeta lippuja. Arvioiden mukaan kävijöitä on 800- 2 000.


Nykyään Sillanalusrock järjestetään Loimaan pesäpallokentällä, lukion vieressä. 


music


Esiintyjät vuodesta 1988 tähän päivään


1988

Eppu Normaali, Teppo ja Öiset Kitarat,

Tohtori  Outolempi, Johnny Spunky, Sunbar


1989

Pääkköset, Badding Rockers, Raggars, Alfa Hotel, Parrots


1990

Popeda, Poor Boys Ltd,

Heikkilä Brothers &Company, McStyle, Candymen


1991

Raptori, prestige, Spooky Mood, Jungle Buzzard,

Puolustusvoimien soittokunta


1992

Miljoonasade, Seurakuntapuutarhuri, Xysma, Teurastamo 5, Candymen, Rubbers


1993

Pelle Miljoona, Punkit, Lown Down Dudes,

Seurakuntapuutarhuri, Pepe Ahlqvist


1994

Yö, Dioria, Sons Of Sin,

Porin Prikaatin varusmiesorkesteri, St. Mueus


1995

The Lipattomat, Seurakuntapuutarhuri


1996

YUP, Puskaradio, Mythem, LYB, Nieminen Band


1997

Klamydia, Pronssinen Pokaali, Sarnath, LYB,

Seurakuntapuutarhuri


1998

Apulanta


1999

Zen Café


2000

Laika & The Cosmonauts, Penniless, The Pridence,

ZOO 42, Hullu Puutarhuri


2001

Emmi, Dioria, Cremated, Valohoito, Ylä-aste/Lukio,

Hullu Puutarhuri


2002

Aika, Protoni, Rocksberg, Sonicopter,

Cosmic Goblins, D´partment


2003

Kapasiteettiyksikkö, Guava, Pohjoinen Kuri,

Dioria, Kaisla ja Kalat


2004

Peer Gynt, Happoradio, Rocksberg, Alania, Kupittaa


2005

PMMP, Bloodpit, Kaisla, Funkybeat,

Opintien koulun bändi


2006

Indica, Rozzy Randall, Magenta skycode, God’s gas station,

Opintien koulun bändi


2007

So Called Plan, Heijaste, Loosing Me, The Wizards,

Opintien koulun bändi


2008

Kristiina Brask, Curimus, Psychostars, Hollow Heart,

The Trousers, Opintien koulun bändi


2009

Finteligens, ClefSnake, Gangster of Love,

Big Daddy & Rockin’ Combo, Releven, Wednesday


2010
Pete Parkkonen

 

2011

Reckless Love, Mikael Gabriel,
Shokk1, Mortua,
Opintien koulun bändit



Tulosta sivu

Paras juoma Sillanalusrokkiin on H2O

eli aivan tavallinen vesi




KUVAGALLERIA

 

Sillanalusrockin kuvia vuodelta 2010