Maailmalle
Haluaisitko lähteä opiskelemaan ulkomaille, saada työkokemusta ja kokemuksia toisesta maasta, oppia tuntemaan muita kulttuureja tai saada uusia ystäviä?
Maailmalle voi lähteä monella eri tavalla ja monesta eri syystä. Lomamatkailun lisäksi ulkomaille voi lähteä opiskelun, työn tai vaikkapa työharjoittelun vuoksi. Monet matkustavat maailmalle myös tekemään työtä vapaaehtoisena. Mahdollisuuksia löytyy muutamasta päivästä tai viikosta useampaan vuoteen.
Vaihtoehtoja on monia
Seuraavilta sivuilta löydät tietoa muun muassa opiskelusta, työmahdollisuuksista, au pair -paikoista, vapaaehtoistyöstä, kielikursseista, nuorten ryhmätapaamisista ja kansainvälisistä leireistä.
Etukäteen voit miettiä, mihin maahan haluaisit matkustaa, kuinka pitkäksi aikaa, mitä kieltä jo osaat, mitä kieltä haluaisit oppia ja kuinka paljon rahaa sinulla on käytettävissäsi eli miten aiot rahoittaa matkasi.
Voit myös miettiä, kuinka turvallisen tavan lähteä ulkomaille haluat. Usein varsinkin nuoremmille lähtijöille suositellaan ulkomaille lähtöä jonkun kotimaisen järjestön tai organisaation kautta. Tällöin sinun ei tarvitse pärjätä maailmalla aivan yksin, vaan taustaorganisaatiosi tarjoaa sinulle tuen ja avun, jos jokin menee vikaan.
Muun tiedon ohella arvokkaita vinkkejä saat myös jo ulkomailla olleilta nuorilta. Linkkejä kertomuksiin löydät esimerkiksi www.maailmalle.net -sivuston kautta. Samalla sivustolla voit ´koodata´ erilaiset mahdollisuutesi lähteä ulkomaille, oletpa sitten peruskoulussa, lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, yliopistossa, korkeakoulussa, vastavalmistunut, jatko-opiskelija tai jos et opiskele tällä hetkellä.
Vaihtoehtoja on monia! Vertaile mitä haluat, mikä on sinulle ja elämäntilanteellesi sopivin vaihtoehto.








