Opiskelu ulkomailla
Ulkomailla voit suorittaa joko osan opintojasi tai koko tutkinnon.
Osatutkinnon suorittaminen
Jos jo opiskelet Suomessa, helpoin tapa lähteä ulkomaille on osallistua oman oppilaitoksesi vaihto-ohjelmaan. Valmiin vaihto-ohjelman ansiosta säästyt paljolta paperisodalta ja työltä, kun opiskelupaikkaa ei tarvitse itse etsiä. Vastaanottava oppilaitos hankkii yleensä opiskelijalle myös asunnon, tai ainakin auttaa sen hankkimisessa.
Tarkempia tietoja opinnoista ja mahdollisuuksistasi lähteä vaihtoon voit kysellä oman oppilaitoksesi kansainvälisistä asioista vastaavalta henkilöltä.
Työharjoittelu
Kansainväliseen työharjoitteluun voit hakeutua myös oman oppi-laitoksesi ulkopuolisten tahojen kautta. Esim. Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMOn ohjelmat tarjoavat harjoittelu-paikkoja eri aloilta. Harjoittelut on tarkoitettu vähintään 18-vuotiaille opiskelijoille tai vastavalmistuneille. Sivuilta löytyy myös muita harjoittelupaikkavinkkejä.
Koko tutkinnon suorittaminen
Ulkomaiseen oppilaitokseen, yliopistoon tai korkeakouluun voit hakea ihan niin kuin mihin tahansa muuhunkin suomalaiseen oppilaitokseen. Muissa maissa saattaa olla myös mahdollisuus opiskella jotain tiettyä alaa, jota Suomessa ei ole tarjolla.
Jos lähdet opiskelemaan koko tutkintoa ulkomaille, muista varmistaa ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen / hyväksyminen Suomessa. Lisätietoja saat Opetushallituksen sivuilta.
Huomioi myös, että mikäli haluat rahoittaa opintosi suomalaisella opintotuella, sinun on ensin varmistuttava siitä, että kyseinen oppilaitos on valtiollinen tai valtion hyväksymä ja että opinnot vastaavat tuettavia opintoja Suomessa tai ne sisältyvät suomalaiseen tutkintoon.
Lisätietoja saat muun muassa KELAn sivuilta Opiskelu ulkomailla. Ota myös tarkkaan selvää oppilaitosten mahdollisista lukukausi-maksuista ja muista opintoihin liittyvistä kustannuksista. Mahdollisuuksia erilaisten apurahojen ja stipendien hakemiseen löydät oheisesta linkkilistasta. Apurahoja myönnetään pääasiassa jatko-opintoihin, mutta myös perustutkintoihin niitä voi hakea.
Opiskelemalla ulkomailla saat uusia näkökulmia opintoihisi. Myös työnantajat arvostavat yhä enemmän kansainvälistä kokemusta - kokemuksesi tulee varmasti hyödyttämään sinua tulevaisuudessa myös työelämään sijoittumisessa!








