Oppisopimus
Oppisopimuskoulutuksessa ammatti opiskellaan pääasiassa työpaikalla. Työssä oppimista täydennetään teoriaopinnoilla oppilaitoksessa. Oppisopimus on työnantajan ja opiskelijan välinen määräaikainen työsopimus, ja oppilaalle maksetaan työn oppimisen ajalta palkkaa.
Oppisopimuskoulutus on taloudellisesti tuettua: työnantajalle maksetaan koulutuskorvausta ja opiskelija saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa työssä oppimisen ajalta sekä taloudellista tukea tietopuolisen opetuksen ajalta. Työhallinto voi maksaa työttömien oppisopimuskoulutuksesta työnantajalle lisäksi palkkatukea.
Tutkinnot ja lisäkoulutus
Oppisopimuskoulutuksella voi suorittaa ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon.
Oppisopimuksella voi myös hankkia lisäkoulutusta, joten myös esimerkiksi yrittäjät tai korkeakoulututkinnon suorittaneet voivat osallistua koulutukseen.
Oppisopimuspaikan hakeminen
Opiskelija hankkii itse oppisopimustyöpaikan. Oppisopimuspaikan tulee olla sellainen, että siellä pääsee tekemään riittävän laaja-alaisesti alaan kuuluvia työtehtäviä. Työpaikalla tulee olla tarpeelliset työvälineet sekä ammattitaidoltaan pätevä henkilökunta.
Oppisopimuskoulutukseen liittyvissä asioissa sinua palvelee oman alueesi oppisopimustoimisto ja oppisopimuskoulutusta järjestävät oppilaitokset.
Lisätietoa saat oheisista linkeistä:
Raision seudun oppisopimustoimisto








