Seurustelu ja seksi
Seurustelukumppanin voi kohdata missä vain: koulussa, töissä, kaveri-piirissä tai jossain yllättävässä tilanteessa. Kumppaniaan kohtaan tuntee seksuaalista vetovoimaa ja suhde on yleensä ystävyyssuhdetta läheisempi ja se koetaan erityisen merkittävänä.
Seurustelu on eri-ikäisillä erilaista, ja kukin pari seurustelee omalla tavallaan tehden itselleen mieluisia asioita. Mitä paremmin tuntee itsensä, sitä paremmin tietää, mitä tarvitsee ja haluaa toiselta. Vaikka varsinkin suhteen alussa oma kumppani on kaikki kaikessa, tulee muistaa myös muut ystävät, sekä omat että kumppanin kaverit.
Parisuhteessa on kaksi ihmistä, jotka ovat yksilöitä. Seurustelevalla parilla on yleensä samoja kiinnostuksen kohteita ja yhteisiä arvoja, mutta myös eroavaisuuksia. Esimerkiksi murrosikäisten tyttöjen ja poikien ajatukset seurustelusta eivät aina kohtaa; pojat kaipaavat toimintaa ja tytöt hempeilyä. Yleensä pitää tehdä kompromisseja eli sovitella asioita molemmille ainakin lähes sopiviksi. Puhuminen on onnistuneen suhteen avain; kaikista asioista tulisi voida keskustella. Seurustellessa oppii tuntemaan paitsi kumppaniaan, myös itseään entistä paremmin.
Parisuhteen pelisääntöjä
Omaa kumppania tulee kunnioittaa ja arvostaa sellaisena kuin hän on. Kukaan ei ole täydellinen, eikä toista ihmistä voi muuttaa mieleisekseen. Rauhan rakentamiseen ei kuulu mykkäkoulu eikä vanhojen asioiden kaiveleminen. Minkään asteinen väkivalta ei kuulu parisuhteeseen. Aina suhde ei toimi, mikä voi johtaa eroon. Ihanteellisinta olisi, jos seurustelu lopetettaisiin yhteisellä päätöksellä, mutta harvoin niin tapahtuu. Asiasta tulisi kuitenkin pystyä keskustelemaan ja kertomaan toiselle eron syy. Suhteen loppuminen tuottaa yleensä kyyneliä ja ristiriitaisia tunteita, jotka ajan myötä helpottavat.
Seksi
Sanaa "seksi" käytetään arkikielessä kuvaamaan heteroseksuaalista yhdyntää, mutta oikeasti seksi on paljon enemmän ja moninaisempaa. Se on toimintaa, jonka kautta ihminen toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan ajatuksin, sanoin ja teoin. Seksi ei ole välttämätön osa seurustelua, mutta yleensä seurustelukumppanin kanssa harrastetaan jonkinlaista seksiä; katseiden vaihtoa, suutelemista, koskettelua, yhdyntää.
Seksiin ei aina tarvita kumppania, vaan sitä voi harrastaa myös yksin. Itsetutkiskelu ja masturboiminen eli itsetyydytys ei ole hävettävää, vaan osa omaan kehoon ja sekusaalisuuteen tutustumista. Hyvä seksi tuo nautintoa eikä siitä koidu haittaa itselle eikä muille.
Seksi on positiivinen asia ja edistää ihmisen terveyttä. Sen harrastamisen tulee olla vapaaehtoista, eikä sen kuulu sattua. Seksi tulee keskeyttää, jos se tuntuu epämiellyttävältä. Seksiä harrastetaan seksuaalisen mielihyvän, rakkauden antamisen ja saamisen, toisen läheisyyden tuoman nautinnon sekä lisääntymisen vuoksi. Kaikki eivät tunne itseään seksuaaliseksi, eivätkä myöskään halua harrastaa seksiä. Ilman seksiäkin voi elää.
Turvallinen seksi
Seksissä tulee myös varmistua suojautumisesta ei-toivottua raskautta ja sukupuolitauteja vastaan. Turvallista seksin harrastaminen on silloin, kun verta, siemennestettä, esiliukastetta tai emätineritettä ei pääse kumppanin limakalvoille. Turvallista seksiä on suukotelu, halaaminen, koskettaminen, sukuelinten hyväily käsin sekä yhdyntä, jossa kondomia käytetään oikein eli koko yhdynnän ajan.
Eka kerta
Kun tekee jotain asiaa ensimmäistä kertaa, jännittää ja pelottaa, meneekö kaikki hyvin. Tämä on aivan luonnollista. Ensimmäiseen rakastelukertaan liittyy usein myös pelkoja kivusta ja siitä, ettei kaikki menekään oikein. Mitä enemmän pari asiasta keskustelee ja mitä turvallisemmaksi suhteen kokee, sitä vähemmän pelkää. Hyvässä suhteessa on tilaa myös epäonnistumisille. Ekan kerran rakastelun ei tarvitse päättyä yhdyntään.
Lain mukaan alle 16-vuotiaalle ei saa tehdä mitään seksuaalista tekoa mutta nuorten välistä tasavertaista seurustelua ei kuitenkaan kielletä. Oikeaa aikaa neitsyyden tai poikuuden menettämiselle ei voi kukaan ulkopuolinen määrittää. Keskimäärin suomalaiset ovat ensimmäisessä yhydnnässään 16 - 18 -vuotiaina, jotkut aiemmin ja jotkut vasta aikuisiällä. Liian varhaiset seksikokemukset kaduttavat ja jättävät ikävän jäljen myöhempään elämään. Seksiä ehtii harrastaa, vaikkei sitä kokeilisikaan heti kun alkaa haluttaa.
Seksiin liittyy vastuu toisen ihmisen tunteista, omasta ja toisen terveydestä sekä siitä, ettei uutta elämää pistetä alulle, jos ei olla valmiita vanhemmiksi. Kun muistaa ottaa nämä asiat huomioon, on rakastelu yksi elämän hienoimmista asioista.








