På svenska In English
Pienennä Suurenna
Pointti
Tänään on torstai 23.5.2013


SALON NUORISOVALTUUSTO

 - NUORISOVAIKUTTAMISEN KIVIJALKA -

 

NUORISOVALTUUSTO LYHYESTI:

  • Vaikuttamiskanava, jolla mahdollisuus saada nuorten ääni oikeasti kuuluville
  • Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton
  • Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja kiinnostukseen toimia mukana valtuustossa.
  • Valtuustoon haetaan jäseniä hakemuksella koko Salon kaupungin alueelta.
  • Valtuustokausi 2013–2014.
  • Jäseniä 25, varajäseniä 10.
  • Toiminta 1992–1998 syntyneille henkilöille.
  • Läsnäolo- ja puheoikeus kaikissa Salon kaupungin lautakunnissa.
  • Kaikki valtuustoon valitut koulutetaan Nuva ry:n toimesta.
  • Valtuustolle valitaan oma puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kaksi sihteeriä.
  • Valtuuston toiminnassa nuorisopalveluista mukana nuorisotyön suunnittelija Maisa Heinonen.
  • Nykyinen nuorisovaltuusto valitsee uuden valtuuston jäsenet.

 

NUORISOVALTUUSTO EDISTÄÄ NUORTEN VAIKUTUSMAHDOLLISUUKSIA, TOIMII NUORTEN ÄÄNENÄ PÄÄTTÄJIEN SUUNTAAN JA OTTAA KANTAA NUORIA KOSKEVIIN ASIOIHIN.

 


Lisätietoa nuorisovaltuuston toiminnasta antaa maisa heinonen

 



Valtuustokausi 2013-2014


Suur-Salon kolmanteen nuorisovaltuustoon kuuluu 13 vastuullista ja energistä nuorta, jotka ovat kiinnostuneita vaikuttamaan kaupunkimme asioihin. Nuorisovaltuuston puheenjohtajana toimii Malviina Heinä, varapuheenjohtajana Iida Laine ja sihteereinä Iisa Järvinen ja Elina Kokkonen. Muut jäsenemme ovat Aleksi Heikkinen, Jonna Hällström, Helmi Kiviranta, Aino Kovalainen, Arttu Laaksonen, Lotta Laine, Sanni Ratamo, Olga Tammi jaValtteri Virtanen. Nuorisovaltuustollamme on puhe- ja läsnäolo-oikeus kaikissa lautakunnissa; saamme siis äänemme kuuluville kaikissa kaupunkia koskevissa asioissa!

 

Nuorisovaltuustona ensisijainen tehtävämme on ajaa nuorten etuja. Osallistumme lautakuntien kokouksiin ja seuraamme myös ahkerasti kaupunginvaltuuston ja -hallituksen toimintaa. Apunamme meillä on neljä kaupunginvaltuutettua, jotka toimivat meille kummeina ja tuovat kokouksiimme eteenkin poliittista näkökantaa. Lisäksi apuaan meille antaa nuorisotyön suunnittelija Maisa Heinonen.

 

Meillä on omat sivut Facebookissa, jonne päivittelemme ajankohtaisia asioita ja tietoa toiminnastamme. Sitä kautta meihin voi helposti ottaa yhteyttä. Toimikausi 2013-2014 tulee varmasti olemaan täynnä haasteita; pyrimme säilyttämään näkyvyyttämme kaupungissa, ottamaan kantaa asioihin ja olemaan aina siellä, missä tapahtuu.

 




Tulosta sivu
Nuorisovaltuusto




Tutustu
nuorisovaltuuston jäseniin
TÄÄLLÄ



Aleksi Heikkinen
Helmi Kiviranta
Malviina Heinä, puheenjohtaja
Olga Tammi
Elina Kokkonen
Iida Laine, varapuheenjohtaja
Jonna Hällström
Aino Kovalainen
Sanni Ratamo
Iisa Järvinen
Lotta Laine
Arttu Laaksonen
Valtteri Virtanen






SALON NUORISOVALTUUSTO FACEBOOKISSA

Facebook



Salon nuorisopalveluiden joulukarkelot Takomossa 12.12.2012.
Katso puheenjohtaja Anna Tabellin päätöspuhe:

Kauden 2011-2012 puheenjohtajan päätöspuhe




SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA Ry

 

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry. on Suomen nuorisovaltuustojen ja vastaavien paikallisten vaikuttajaryhmien  koulutus-, tiedotus-, edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö.

 

Nuva ry