På svenska In English
Pienennä Suurenna
Pointti
Tänään on keskiviikko 22.5.2013

 

SYÖMISHÄIRIÖT

 

Oman kehon hyväksyminen ei ole aina helppoa. Syömishäiriöt ovat yleistyneet viime vuosina niin tyttöjen kuin poikien keskuudessa. Tytöillä syömishäiriöt ovat kuitenkin yleisempiä kuin pojilla.

 

Normaali syöminen ja herkuttelu kuuluvat elämään. Suruunsakin voi syödä herkkuja, jos tuntuu siltä. Siinä vaiheessa, kun painon ja oman kehon hallinnasta tulee pakonomaista ja arkipäivän elämä alkaa ohjautua ruuan ja painon kontrolloimisen ympärille, tulisi hälytyskellojen soida.

 

Syömishäiriö voi saada alkunsa monesta syystä, yhtä tekijää ei niinkään ole. Esimerkiksi erilaiset traumat saattavat laukaista syömishäiriön. Yksin ei kuitenkaan kannata yrittää parantaa syömishäiriötä vaan ulkopuolista apua kannattaa hakea mahdollisimman pian. Vakavasta sairaudesta selviämisen mahdollisuudet kasvaa, mitä nopeammin apua haetaan.

 


 

Anoreksia nervosa eli laihuushäiriö

Anoreksia on sekä ruumiin että psyyken sairaus. 

 

Anoreksian oireina ovat sairaanloinen laiduttaminen, aliravitsemus, voimakas lihomisen pelko ja kuukautisten poisjääminen. Anorektiaan sairastuneella ihmisellä ruumiinkuva on vääristynyt; ihminen kuvittelee olevansa lihava vaikka peili näyttäisi toista.

 

 

Anoreksia nervosa (Poliklinikka)

 

 

Bulimia

Viikoittaiset ylensyöntijaksot, joita ei pysty hallitsemaan. Paasto- ja ahmimisjaksot vuorottelevat ja tilaan liittyy myös itse aiheutettua oksentelua sekä mahdollisesti ulostuslääkkeiden käyttöä. Jatkuva liioiteltu huoli omasta painosta. Omatunto soimaa, jos syö.

 

Bulimia (Poliklinikka)

 

Muita syömishäiriöitä ovat:

  • BED (Binge Eating Disorder), jossa henkilö ahmii suuria määriä ruokaa eikä oksenna sitä pois. 
  • Ortoreksia eli terveellisen ruoan pakkomielle. Ortoreksiassa henkilö rajoittaa syömistään kohtuuttomasti pyrkiäkseen ravinnon terveellisyyteen. Hän voi yrittää voimakkaasti käännyttää läheisiään uskomaan samaan terveysfilosofiaan kanssaan.

 

Mistä saan apua?

 

Syömishäiriöön voi saada apua samalla tavoin kuin mihin tahansa muuhun sairauteen. Peruskoululaiset ja opiskelijat voivat tarvittaessa hakeutua hoitoon oman koulunsa terveydenhoitajan kautta. Terveydenhoitaja päättää jatko-ohjauksesta. Yliopisto-opiskelijat voivat saada apua Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön eli YTHS:n kautta. Työelämässä olevat voivat hakea apua työterveyshuollon kautta.

 

Muissa tapauksissa hoitoon hakautuminen tapahtuu terveyskeskuslääkäreiden kautta. http://www.salo.fi/terveyspalvelut/ 

 

Muista, että et ole yksin syömishäiriösi kanssa, apua on mahdollista saada! Syömishäiriö on kuitenkin vakava mielenterveyden häiriö ja jotta siitä voi toipua, tarvitaan lähes aina ammattilaisen apua.

 

http://www.syliin.fi/hoitoinfo.html


Tulosta sivu
 

Älä jää yksin sairauden kanssa, apua on tarjolla!

 

syömish neuvontapuh.

 


 

Linkkejä:

 

Mistä apua syömishäiriöön? (Päihdelinkki)

 

Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry.

 

Syömishäiriöliitto - SYLI ry

 

Anonyymit ylensyöjät